torstai 15. syyskuuta 2016

Aloitteleva sijoittaja vertaa: Nordea vs Nordnet


Talousblogeissa on ollut keskustelua eri pankkien sijoituspalveluista. Nordea nosti itsensä takaisin peliin laittamalla sijoitusten välityspalkkiolle prosentin hintakaton. Se on varsin houkutteleva teko piensijoittajan näkökulmasta. Minäkin haluan asiaan sanani sanoa ja vertailla näitä kahta pankkia aloittelijan linssien läpi.


Taustaa


Olen ollut Nordean asiakas niin kauan kuin se on ollut olemassa ja sitä edeltäneiden Meritan ja Kopin asiakas lapsesta saakka. Sijoitustoiminnan Nordean kanssa aloitin kolmisen vuotta sitten aloittamalla säästämisen Nordean omaan Säästö25-yhdistelmärahastoon. Kesällä kävin pankin sijoitusneuvojan juttusille ja avasin arvo-osuustilin. Sen jälkeen olen kuukausittain sijoittanut osakkeisiin muutaman satasen.

Nordnet on minulle tutumpi sijoituskumppani. Avasin arvo-osuustilin sinne jo kymmenisen vuotta sitten. Sijoituksia olen tehnyt silloin tällöin pienillä summilla ja vasta nyt kesällä aktivoin tilin varsinaiseen käyttöön.


Tilin avaaminen


Olen kuullut, että joillakin on ollut ongelmia arvo-osuustilin avaamisessa Nordeaan. Se on vaatinut useita käyntejä, useita virkailijoita ja useita tunteja aikaa. Minulla homma hoitui kätevästi sijoitusneuvojakäynnin yhteydessä ja tili aukesi samantien. Joduin tosin soittamaan perään, jotta avaisivat myös palvelun jolla toimeksiannotkin onnistuisivat. Neuvojasta mainittakoon, että tämä ei ollut kovin aktiivisesti myymässä minulle tiliä, vaan sen itse pyysin. Käynnistä lisää täältä.

Nordnetin tilinavaamisen muistan olleen hankalampaa. Täytyi ottaa kopioita passista ja lähetellä papereita ees taas. Onneksi nykyään tunnistautuminen onnistuu myös verkkopankkitunnuksilla ja tilin saa perustettua muutamassa minuutissa. Kätevää.


Toimeksiannot


Kolmen toimeksiannon kokemuksella, osakkeiden ostaminen hoituu Nordeassa helposti, mutta vaatii enemmän mietintää kuin Nordnetissä. Toimeksiantoa tehdessä lomake kysyy hintakattoa. Se on hyvä asia, jos haluaa laittaa rajoituksia itselleen ja ostaa tiettyjä arvopapereita alle tietyn hinnan. Aloittelijaa kysymys saattaa hämmentää, ja jos haluaa ostaa vain tietyllä hetkellä, on se yksi turha klikkaus lisää.

Nordnetissa homma toimii Osta-napilla ja hyväksymisellä.  Myös kuukausisäästäminen on tehty todella helpoksi. Valitaan valikosta kuukausisäästäminen, siihen halutut rahastot, sijoitettava summa, osuudet kullekin rahastolle ja aloitetaan säästäminen. Vastaava toimii ETF:lle.


Hinnat


Syy, miksi olen avannut arvo-osuustilin ja alkanut tehdä suoria osakesijoituksia Nordean kautta, on juurikin hinta. Prosentin välityspalkkio kotimaisissa hankinnoissa on piensijoittajalle huomattavasti edullisempi kuin Nordnetin 7 €/kauppa (kun 1-10 kauppaa kuussa). Jos haluaa Nordnetissa päästä samaan prosenttiin, on siis sijoitettava 700 eurolla/kerta ja se on melko paljon aloittelijalle. On spekuloitu sillä,  että onko tuo hintakatto Nordean sisäänheittokikka ja jonkun ajan kuluttua hinnat taas nousevat. Sijoitusten siirtäminen tulisi tällöin kalliiksi ja aiheuttaisi vaivaa. Aika näyttää. 

Palvelumaksujen kanssa kannattaa olla tarkkana. Itse huomasin Nordean tililtäni veloitetun 1,95 euron säilytysmaksuja viimeisenä kahtena kuukautena. Säilytyksen pitäisi olla ilmaista mikäli on maksanut välityspalkkioita edellisen neljänneksen aikana. Itse olin, ja asiakaspalvelu hyvitti minulle tuon neljä euroa. Jouduin kuitenkin soittamaan, mikä aina vähän lisää ärsytystä.

Rahasto-osuuksien hankinnassa mielestäni Nordnet on aivan ehdoton. Ensinnäkin kuukausisäästäminen rahastoihin on todella helppoa kuten edellä kuvasin ja toiseksi myös halpaa. Nordnetin superrahasto Suomi on täysin kuluton rahasto ja vastaavissa Ruotsin, Tanskan, ja Norjan versioissa maksat vain valuutanvaihdosta. Myös muu Etf- tai rahastokuukausisäästäminen on edullista. Ei tarvitse maksaa merkintä- tai lunastuspalkkioita tai säilytyskukuja. Hallinnointikulut ovat rahastokohtaiset. Vastaavasti esimerkiksi Nordean Säästö 25 rahaston merkintäpalkkio verkkopankissa on 0,80%, lunastuspalkkio 1 % ja juoksevat kulut sisältäen hallinnointipalkkion 1,23 %.

---

Minä teen suorat osakesijoitukset Nordeassa ja kuukausisäästämisen rahastoihin ja Etf:iin Nordnetissä. Molemmilla tahoilla, Nordnetillä kattavammin, on nettisivuillaan lisäksi paljon tietoa sijoituskohteista, blogeja, analyysejä ja yhteisöt. Vaikka kumpikaan ei voi taata,  että kaupat olisivat kannattavia, niiden tekemisen voi tehdä helposti ja edullisesti.



1 kommentti:

  1. Itse teen aivan samoin ja seuraamieni talousblogien perusteella monet muutkin ovat siirtäneet suorat osakeostot Nordeaan. Kun kerralla sijoitettava summa on maksimissaan muutaman satasen luokkaa, niin tuo prosentin hintakatto on jäätävän hyvä.

    Sijoittamisen raskassarjalaisille jää sitten IB:t, Degirot ja Lynxit, mutta tällaiselle amatöörille Nordea+Nordnet on hyvä kattaus. Nordean ja Nordnetin hyvänä puolena on myös se, että tiedot omistuksista menee suoraan verottajalle, eikä tarvitse itse niitä ilmoitella.

    VastaaPoista